Äitini tuli asiakkaakseni. Olen toki laittanut hänen hiuksiaan ennenkin mutta koska asumme eri paikkakunnilla, on hän yleensä käynyt vakiokampaajallaan. Nyt äidilläni oli muutakin asiaa ja hän tuli ihan yöksi kyläilemään luokseni. Lupasi laittaa äidilleni ihan uuden ilmeen ja hän tuntui ilahtuvan ajatuksesta. Laitoin hieman pidennystä hänen hiuksiinsa, samalla tehtiin kasvohoito ja muotoilin kulmat uudestaan. Päätin myös laittaa uudet ripset, olen niitä nyt tuon kurssin jälkeen tehnyt useammatkin koska se olikin yllättävän kiinnostavaa työtä, kun se oli vain tullut ensin tutuksi. Äitini kyseli itse ripsiä sen jälkeen kun olin tehnyt siskolleni ripset syntymäpäivälahjaksi.
Äitini oli lähes liikuttunut uudesta ilmeestään. Minusta oli aivan mahtavaa tehdä kaikki tämä ihmiselle, joka on tehnyt niin paljon minun vuokseni. Vaikka äitini ikääntyy, ymmärrän hänen tarpeensa olla kaunis ja viehättävä, se tarve tuskin häviää moneltakaan vielä eläkeiän koittaessa. Nyt äitini oli kovin ilahtunut siitä, että muutoksia tuli niin paljon. Pidemmät hiukset, hoidettu iho, huolellisesti muotoillut kulmakarvat ja upeat ripset saivat hänet näyttämään nuoremmalta. Mutta mikä tärkeintä, ne saivat äitini tuntemaan itsensä nuoremmaksi, hemmotellummaksi ja kauniimmaksi.
Yksi syy äidin uuteen ilmeeseen olivat myös tulossa olevat juhlat sekä töissä että suvussa. Annoin hänelle vielä helppoja meikki- ja kampausvinkkejä, joilla ei voi epäonnistua.


On siis aika perehtyä ripsien laittamiseen. Aihe on kyllä kiinnostava enkä usko kurssista olevan mitään haittaa vaikka en niitä ryhtyisikään hiusten ohessa tekemään. Onhan se mukavaa päivittää ja laajentaa omaa osaamista. Kurssi jälkeen tietää paremmin mistä on kysymys, moni kun pitää kampaajaakin nykyään kauneusalan moniosaajana ja asiantuntijana.


