Kaikki kirjoittajan cosmicbeuty artikkelit

Uusi ilme

banaaniÄitini tuli asiakkaakseni. Olen toki laittanut hänen hiuksiaan ennenkin mutta koska asumme eri paikkakunnilla, on hän yleensä käynyt vakiokampaajallaan. Nyt äidilläni oli muutakin asiaa ja hän tuli ihan yöksi kyläilemään luokseni. Lupasi laittaa äidilleni ihan uuden ilmeen ja hän tuntui ilahtuvan ajatuksesta. Laitoin hieman pidennystä hänen hiuksiinsa, samalla tehtiin kasvohoito ja muotoilin kulmat uudestaan. Päätin myös laittaa uudet ripset, olen niitä nyt tuon kurssin jälkeen tehnyt useammatkin koska se olikin yllättävän kiinnostavaa työtä, kun se oli vain tullut ensin tutuksi. Äitini kyseli itse ripsiä sen jälkeen kun olin tehnyt siskolleni ripset syntymäpäivälahjaksi.

Äitini oli lähes liikuttunut uudesta ilmeestään. Minusta oli aivan mahtavaa tehdä kaikki tämä ihmiselle, joka on tehnyt niin paljon minun vuokseni. Vaikka äitini ikääntyy, ymmärrän hänen tarpeensa olla kaunis ja viehättävä, se tarve tuskin häviää moneltakaan vielä eläkeiän koittaessa. Nyt äitini oli kovin ilahtunut siitä, että muutoksia tuli niin paljon. Pidemmät hiukset, hoidettu iho, huolellisesti muotoillut kulmakarvat ja upeat ripset saivat hänet näyttämään nuoremmalta. Mutta mikä tärkeintä, ne saivat äitini tuntemaan itsensä nuoremmaksi, hemmotellummaksi ja kauniimmaksi.

Yksi syy äidin uuteen ilmeeseen olivat myös tulossa olevat juhlat sekä töissä että suvussa. Annoin hänelle vielä helppoja meikki- ja kampausvinkkejä, joilla ei voi epäonnistua.

Toiveammatissa

Minulle toiveammatti on selvinnyt ehkä yläasteella. Muistelen että silloin minulla oli pari muutakin vaihtoehtoa, mutta olin erityisen kiinnostunut kauneudenhoidosta ja hiuksista. Niihin aikoihin tuli kokeiltua omiin hiuksiin vaikka mitä. Muutaman onnistumisen jälkeen sain laittaa kavereidenkin hiuksia, vaihtelevalla menestyksellä. Silloin pidin kaikesta vähän erikoisesta ja päädyin leikkaamaan itselleni irokeesin, jonka värjäsin milloin siniseksi, milloin mustaksi. Irokeesivaihe meni aika nopeasti ohi ja tyylini muuttui vähän hillitymmäksi. Aika monilla näytti olevan jokin vastaava vaihe noihin aikoihin, kokeiltiin kaikkea erikoisempaa ja massasta erottuvaa. Vanhempani eivät muistaakseni olleet ihan niin innoissaan irokeesistani kuin minä olin sen hetken.

irokeesiNiihin aikoihin kuitenkin huomasin pitäväni hiusten laittamisesta. Oli oikeastaan vielä hauskempaa laittaa muiden hiuksia kuin omia. Peruskoulun jälkeen päädyin kuitenkin lukioon ja vasta lukion jälkeen lähdin opiskelemaan parturikampaajaksi. Opiskeluaika oli aika hauskaa ja minusta oli mukavaa tehdä jotain ihan konkreettista omilla käsilläni.

Työharjoittelupaikasta sain sitten sen ensimmäisen työpaikkanikin, jonka jälkeen päädyin vuokratuoliyrittäjäksi. Ensimmäisen turhan kalliin vuokrapaikan jälkeen päädyin tähän kampaamoon jossa nykyään työskentelen vuokratuolilla. Vaikka tämä tuntuukin mukavalta ja turvalliselta vaihtoehdolta, olen silti ryhtynyt miettimään omaa kampaamoa. Nyt olen lähtenyt jo ottamaan selvää rahoitusvaihtoehdoista ja yrittäjyydestä. En halua tehdä hätiköityjä päätöksiä vaan tietää mitä teen. Tiedän kuitenkin olevani toiveammatissani, ehkä työpaikan muoto on ollut hieman hukassa vielä.

Parturi, kampaaja vai hiustaiteilija?

Ammattinimike tuntuu nykyään olevan aika laaja. Perinteisestihän oli olemassa partureita, jotka lähinnä leikkasivat ihmisten hiuksia. Parturi saattoi myös ajella parran mutta siihen hänen osaamisensa sitten rajoittuikin. Sitten tulivat kampaajat, jotka tekivät myös kampauksia ja värjäsivät sekä kiharsivat hiuksia. Parturikampaajat olivat perehtyneet molempiin, sekä leikkaamiseen että kampuksiin ja muuhun hiusten ehostamiseen. Pitkäänhän oppilaitoksistakin saatiin ammattinimike parturikampaaja. Se lienee yhä vieläkin voimassa.

päätSitten monille aloille tuli hieman taitteellisuutta. Alettiin puhua muotoilijoista ja taiteilijoista. Hiusmuotoilija, meikkitaiteilija, hiustaiteilija. Viitattiin siihen että kampaaja luo jotain uutta ja ainutkertaista, hänellä on visioita ja luovuutta eikä työ ole enää asiakkaan toiveiden toteuttamista ja vanhojen kaavojen orjallista noudattamista.

Minä sain ammattinimikkeen parturikampaaja vielä sen kolmisen vuotta sitten kun valmistuin. Osa työtovereistani kertoo ammattinimikkeensä olevan hiusmuotoilija vaikka keskustelujemme pohjalta itse koulutuksen sisällöt eivät juuri poikkeakaan toisistaan. Eri nimike tulee eri kouluissa ja kyse lienee paljon myös siitä, millä nimikkeellä itsensä haluaa esitellä. Kanssani opiskellut nuori mies perusti oman liikkeen, joka on erikoistunut juuri miesasiakkaisiin ja hän halusi yrityksensä nimeen sanan parturi. Hän on erikoistunut miesten hiusten lisäksi parranhuoltoon, palveluista löytyvät parran ja viiksien muotoilut ja parranajo partaveitsellä. Hän on käsittääkseni menestynyt hyvin.

Päivitystä osaamiseen kursseilta

Ripsikurssi on tämän viikon ohjelmassa. Osallistun iltakurssille, jossa neljänä iltana töiden jälkeen syvennytään ripsien laittamiseen. Täytyy myöntää että minulla on ollutkin eräänlainen aukko osaamisessani ripsien osalta. Jotenkin olen arastellut ripsipermanenttien ja ripsienpidennysten tekemistä. Niissä kuitenkin käytetään erilaisia kemikaaleja ja ihmisen silmät ovat herkät. En ole halunnut ihan itsenäisesti ryhtyä harjoittelemaan niiden tekoa ja aihetta sivuttiin vain hyvin pintapuoleisesti aiemmilla kursseillani. Asiakkaani ovat kuitenkin kyselleet minulta ripsistä ja olisihan se mukavaa edes osata vastata asiantuntevasti heidän kysymyksiinsä. Osa on myös kysellyt, voisinko laittaa ripset samalla kun hiusväri vaikuttaa.

ripsetOn siis aika perehtyä ripsien laittamiseen. Aihe on kyllä kiinnostava enkä usko kurssista olevan mitään haittaa vaikka en niitä ryhtyisikään hiusten ohessa tekemään. Onhan se mukavaa päivittää ja laajentaa omaa osaamista. Kurssi jälkeen tietää paremmin mistä on kysymys, moni kun pitää kampaajaakin nykyään kauneusalan moniosaajana ja asiantuntijana.

Kurssilla on tarkoitus harjoitella ripsien tekemistä ja huoltoa muille kurssin osallistujille mutta siskoni ilmoittautui myös vapaaehtoiseksi, jos tarvitsisin lisää harjoitusta. Hän haluaisi kovasti uudet hienot ripset ja into ei laskenut yhtään hänen kuultuaan suunnitelmistani mennä aihetta opiskelemaan. Siinähän olisikin hyvä syntymäpäivälahja siskolle, uudet ripset.

Meikkikeikka

Etupäässähän minä työskentelen hiusten parissa. Suunnittelen, leikkaan, värjään, kampaan, kiharran ja suoristan ihmisten hiuksia. Teen myös hiustenpidennyksiä ja juhlakampauksia. Kuten jo taisin aiemmassakin blogissani mainita, olen kuitenkin käynyt myös meikkaus- ja maskeerauskursseja. Olen tehnyt asiakkaille muutamia kertoja sekä juhlakampauksen että juhlameikin, he ovat olleet tyytyväisiä saadessaan molemmat samasta paikasta ja samalta ihmiseltä. Onhan se ollut mukavaa vaihtelua töiden kannalta. Ehkä sitten omassa kampaamossa tarjoan kaikkia kauneusalan palveluita, jos aikaa ja resursseja riittää.

hääpukuSerkkuni on nyt menossa naimisiin ja hänen morsiamensa haluaa minun meikkaavan ja tekevän hänen kampauksensa. Oletan että minut olisi kutsuttu häihin muutenkin, meidän suvussamme on ollut tapana kutsua kaikki serkutkin häihin koska meitä ei ole kovin monta. Häät ovat parinsadan kilometrin päässä, joten minä matkustan sitten ajoissa tekemään ensin työni ja sitten juhlimaan.

Koska häihin on vielä aikaa ja suunnitelmia täytyy tehdä, lupasin matkustaa ensi viikonloppuna katsomaan hääpukua ja kuulemaan morsiamen toiveita. Teemme myös koemeikin ja kampauksen. Nyt mietin kuumeisesti mitä kaikkea ottaisin mukaan, morsian on omien sanojensa mukaan vaatimaton ja maanläheinen mutta haluaisi kovasti häihinsä ylellisyyttä ja hohtoa. Jotain ideoita minulla onkin, mutta ei ilmeisesti ihan kaikkia tarvikkeita. Taidan siis ensitöikseni lähteä käymään hieman ostoksilla.

Kauneusmessuilla

Getting ready!
Getting ready!
Tänään kävin ystäväni ja kollegani kanssa kauneus- ja hyvinvointialan messuilla. Omakin osasto olisi voinut tulla kysymykseen mutta tällä kertaa halusimme vain mennä katselemaan muiden ideoita, yrityksiä ja tietysti alan uutuuksia. Lähdimme enemmän katselemaan, ihmettelemään ja nauttimaan kuin myymään omaa osaamistamme tai markkinoimaan yrityksiämme. Kyllähän kaikki uudet ideat ja ehkä tuotteetkin ennen pitkää kehittäisivät yritystoimintaamme.

Ihan aluksi katselimme paria työnäytöstä. Ensimmäisessä tehtiin hiustenpidennyksiä uudella solmutekniikalla. Näytös kesti aika pitkään mutta se oli hyvin kiinnostavaa. Pidennysten tekeminen onkin yleistynyt nykyään ja niistä muodostuu ihan merkittävä osa työstämme. Toisessa näytöksessä värjättiin hiuksia ja esiteltiin samalla uutuusvärejä. Esitys ja tuote-esittely olivat kiinnostavia, koska ne käsittelivät uusia allergiavapaita värejä. Niiden kysyntä on noussut nopeammin kuin väriteollisuus näyttää pysyvän mukana. Otin tukkurin käyntikortin koska olin etsinyt vastaavia värejä jo jonkin aikaa.

Täytyy myöntää että osa ajasta menikin sitten näytteilleasettajien tarjoiluista nauttiessa. Kävin myös pikakasvohoidossa, jossa esiteltiin myös tuotteita. Sitten tulikin jo kiire luennolle, jota olimme odottaneet innokkaina. Luennoimassa oli yksi kuuluisia meikkitaiteilija ja aiheena olivat kauneuskäsitysten muuttuminen ja luonnollisuuden paluu. Hän esitteli myös hienossa esityksessään meikki- ja hiustrendien kehitystä kolmen kymmenen vuoden ajalta, joina hän oli alalla työskennellyt. Luento oli erittäin inspiroiva eikä tuottanut pettymystä korkeista odotuksistamme huolimatta.

Kampaajana kampaajalla

Kävin tänään entisen opiskelutoverini kampaamossa asiakkaana. Tietysti siinä samalla oli mukavaa vaihtaa myös kuulumisia. Tämä ystäväni lähti yrittäjäksi heti koulun jälkeen. Hän on sellainen aika reipas tyyppi, kaikki uskoivat hänen pärjäävän yrittäjänä.

Juttelimme tietysti yrittäjyydestä, olihan se minullakin haaveissa. Ystäväni kertoi hiusteni laiton ohessa ettei kaikki ollut ihan niin yksinkertaista ja helppoa kuin moni kuvitteli. Hänkin oli kokenut alkuun hyvin vaikeita aikoja, pelkoa vastuusta ja taloudellista ahdinkoa. Hänellä kun ei ollut aloittaessaan yhtään valmista asiakasta vaikka vuokratuliajoilta kuten monilla muilla vaan hän perusti kokonaan uuden yrityksen, mukana ei tullut vanhaa asiakaskuntaa. Vaikka hän oli nuori, ahkeruudella ja sinnikkyydellä yritys oli kuitenkin lähtenyt toimimaan.

kenkäseniYstäväni onkin poikkeuksellisen taitava, hänellä on sekä taitoa että näkemystä. Siitä huolimatta hän osaa myös asiakaspalvelun salat ja osaa kuunnella asiakkaan toiveita. Tälläkin kertaa minun hiukseni olivat täydelliset vaikka tällä kertaa annoin ystävälleni vapaat kädet. Tietysti hän tuntee minut hyvin, joten onnistuminen on todennäköistä. Minä myös luotan häneen niin että uskallan antaa vapauden toteuttaa omia ideoita lähes varauksetta.

Joskus ihmisille näyttää tulevan yllätyksenä että kampaajatkin käyvät kampaajalla. Omia hiuksia voi kuitenkin laittaa vain tiettyyn rajaan saakka, on helpompaa ja mukavampaa käydä kampaajalla. Varsinkin kun tuntee erinomaisia ammattilasia ja voi siinä samalla sosialisoida samanhenkisen ihmisen kanssa.

Kampaajan päiväkirja

Parturi, kampaaja, hiusmuotoilija tai hiustaiteilija, millä nimellä tätä ammattia haluaakin kutsua lienee tuttu ihan kaikille ihmisille. Varmasti myös suurin osa ihmisistä on itse käynyt kampaajalla tai tuntee sellaisen. Toki osa ihmisistä leikkaa ja värjää itse hiuksensa tai luottaa vaikkapa perheenjäsenen apuun vaikka hänellä ei alan koulutusta olisikaan.

cosmic
Makee tyyli
Parturin tai kampaajan työhön kuitenkin kuuluu paljon muutakin kuin hiusten leikkaamista ja värin levitystä. Ajattelikin ryhtyä kirjoittamaan blogia kampaajan työstä ja kaikesta mitä tähän alaan liittyy. Olen valmistunut parturikampaajaksi noin kolme vuotta sitten. Tämän jälkeen olen opiskellut muun muassa meikkausta ja maskeerausta, joita teen myös satunnaisesti asiakkailleni. Valmistumiseni jälkeen pääsin töihin kampaamoon, jossa olin tehnyt työharjoitteluni. Omistajan jäätyä eläkkeelle en kuitenkaan ollut valmis vielä ryhtymään yrittäjäksi ja olenkin nyt kokeillut siipiäni vuokratuolilla kahdessa eri kampaamossa. Ensimmäinen paikka oli turhan kallis mutta tässä toisessa vuokrapaikassa olen viihtynyt nyt lähes kaksi vuotta. Nyt osaamista ja itseluottamusta on kertynyt enemmän ja haaveissa on oman yrityksen perustaminen. Tietysti harkitsen myös sitä, että ostaisin jo olemassa olevan kampaamon.

Blogissa tulee olemaan asiaa itse työn lisäksi myös koulutuksista ja erilaisista tilaisuuksista. Ajattelin kirjoitella myös vuokratuoliyrittäjyydestä ja mahdollisesti myöhemmin myös omasta yrityksestä, jos ja kun se tulee ajankohtaiseksi.