Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2014

Sinnikkäästi eteenpäin

eteenpäinEi se yrittäjän arki lopulta ole paljon sen kummempaa kuin työntekijänkään, kummassakin asemassa on tehtävä töitä ja saatava asioita hoidettua. Yrittäjänä on tietysti vastuussa työpaikastaan ja varsinkin byrokratiasta paljon enemmän mutta lopulta se arki tuntuu olevan samanlaista aherrusta kummassakin asemassa. Yrittäjänä ehkä miettii enemmän työpaikkansa kehittämistä kun työntekijänä vähän meinasi lipsahtaa usein unelmoinnin puolelle. Yrittäjän arki on ihan mukavaa, jos sattuu kestämään niitä rutiineita ja arkista aherrusta. Se on sellaista sinnikästä eteenpäin menemistä, työtä saa tehdä liiketoiminnan kasvattamiseksi mutta vähän samaa vikaa oli kyllä vuokratuolillakin toimiessa.

Olen tehnyt suunnitelmia seuraavaksi vuodeksi. Olen asettanut tavoitteet, suunnitellut markkinointia ja sitä, milloin pidän lomaa. Mitään kuukauden kesälomia en pysty ensimmäisenä vuonna pitämään mutta olen hahmotellut nyt neljä lomapätkää, viikko jouluksi, kaksi viikkoa kesällä ja viikko keväällä. Toivottavasti onnistuu, kyllä ihminen sitä vapaatakin kaipaa vaikka kuinka olisi oman onnensa laatinut yrittäjänä.

Yrittäjyyden hyviä ja huonoja puolia

jingjajangNyt on sen verran jo tätä yrittäjyyttä takana että hyvät ja huonot puolet alkavat erottua toisistaan. Tuntuu että menoja on aivan kauheasti, jotenkin ihmeellisesti se rahaliikenne kuitenkin sujuu ja tulot ovat toistaiseksi riittäneet vaikka eivät kovin leveään elämään mutta silti. On mahtavaa huomata että homma pyörii ja toiminta kannattaa, toisaalta on vähän ahdistavaa huomata että tulojen nostaminen vaatii hirveästi lisää työtä ja toisaalta kulutkin kasvavat samalla. Silti, pääasia on että yritys kasvaa ja kannattaa.

Yrittäjänä olen ryhtynyt ajattelemaan yhä enemmän ja enemmän niin, että jos asiakas haluaa tulla laitattamaan kampauksen aamuseitsemältä lauantaina, otan työn vastaan koska se tietää rahaa kassaa. On joustettava näköjään aika paljon ainakin näin alussa. Vuokratuolilla toimiessa olisi kyllä tuollaiset ajankohdat saaneet jäädä muille tai kokonaan kilpailevien yritysten hoidettavaksi. Hyvää on kuitenkin se, että voin vaikkapa hiljaisena maanantaiaamuna jäädä kotiin siivoamaan tai lähteä ruokaostoksille, palkkatöissä joustavien työaikojen kanssa on ollut aina vähän niin ja näin ainakin omien kokemusteni mukaan. Voin myös vaikuttaa paljon siihen millainen kampaamoni on ja millaista linjaa itse pidän erilaisissa asioissa markkinoinnista kierrätykseen. Kaikissa töissä on varmasti omat bonuksensa, ihan kuten yrittäjyydessä ja palkkatyössäkin.