Oman onnensa seppä

betsson bonuskoodi 2014Nyt on sitten työt aloitettu ikiomassa kampaamossa. Avajaisissa sain paljon kukkia ja tutut ja sukulaiset kävivät ihastelemassa kampaamoani. Aikoja varattiin, kahvia juotiin ja kuulumisia vaihdettiin. Avajaiset olivat mukavat vaikka päädyinkin järjestämään tarjoilun itse ja se teetti työtä. Olihan se halvempaa järjestää itse kahvit ja hieman syötävää, illemmaksi parilla parhaalle ystävälle vielä samppanjatarjoilukin.

Onhan tässä yksi etappi alussa ja jokin vanha varmaan päätöksessä, miksipäs ei sitten juhlistaisi sitä hyvässä seurassa parilla lasillisella kuohuvaa. Ei liian monella, heti seuraavana päivänä on kuitenkin asiakkaita tulossa ja pääsee töihin. Olen ihan tyytyväinen ajanvarausten määrään mutta arkihan alkaa vasta huomenna ja sen jälkeen nähdään saanko oman kampaamon menestymään vai en. Sama pelko lienee muillakin yrittäjäksi ryhtyvillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *